Blumi on valinnut toisenlaisen polun ja luonut itselleen elämäntavan, joka antaa hänelle vapauden laskea suurimman osan talvesta. Modernin elämän luomista raameista vapautuminen on kuitenkin vaatinut myös uhrauksia: viime talvesta lähtien hän on asunut täysipäiväisesti pakettiautossaan, ilman pysyvää osoitetta. Mutta onko se uhraus vai haluaako  yhteiskunta vain sinun ajatettelevan niin?

Suihkun jälkeen tapaamme illallisella majatalossa. Tilaan baarista oluen ja etsin pöydän, jossa on tuttuja kasvoja. Huone täyttyy nopeasti naurusta ja keskustelusta päivän laskuista, sekä aiemmista kokemuksista alueelta. Ilmapiiri on perinteinen; on helppo kuvitella, että juuri mikään ei ole muuttunut sen jälkeen, kun majatalo avattiin 1960-luvulla.

Katson, kun naiset laskevat lumimyrskyyn yksi kerrallaan, sauvat toisessa kädessä ja hakku toisessa. Yllättäen ensimmäinen kaatuminen tapahtuu sinisellä rinteellä matkalla takaisin hissille, kun 34-vuotias helsinkiläisen Mari Havolan  Marker Kingpin-side irtoaa. Hän nousee nauraen ylös ja sanoo, että voitti luultavasti juuri värikkään pannumyssyn, jonka hänen ystävänsä toivat mukanaan palkinnoksi sille, joka kaatuu ensimmäisenä tapahtuman aikana.

Työnsimme vuokrapyöriämme metri kerrallaan läpimärissä vaatteissa, lihakset päivän polkemisesta hapoilla. Tyttöystäväni Lauran ilmeestä näki, ettei reissu ollut sujunut aivan  matkasuunnitelmieni mukaisesti. Hän myös antoi minun kuulla siitä selväsanaisesti.