Teksti ja kuvat: Jaakko Järvensivu

Ylhäältä katsottuna hiihtäjien ja lumilautailijoiden ryhmämme näyttää hitaasti liikkuvalta helminauhaketjulta suunnistaessamme lumen peittämien kynttilämäisten kuusien läpi Karhunjuomalammen autiotuvalle, oppaamme Katja Heikkisen hiihtämää latua pitkin. Ympäröivä Pyhän kansallispuisto on saanut kyynärän verran tuoretta puuterilunta, ja pakkashiutaleet putoilevat edelleen äänettömästi ympärillämme.

Suurimmalle osalle pelkästään naisista koostuvasta ryhmästä (minua lukuun ottamatta) hiihtovaellus on ensimmäinen laatuaan, ja ilman Heikkisen opastusta ja hänen hiihtokoulukollegansa Marja Kumpuniemen antamia vinkkejä varusteista ja tekniikasta, olisi retki luultavasti jäänyt tekemättä.

Suunnistusta Pyhän kansallispuiston puuterimetsässä.

Olen saapunut Pyhätunturille, 90 minuutin ajomatkan päähän Rovaniemeltä, seuraamaan vuotuista naisille suunnatua vapaalaskupahtumaa, Mimmi Free´Endiä. Tänä vuonna jo viidettä kertaa järjestettävä tapahtuma on tällä kertaa houkutellut paikalle 40 vapaalaskuharrastajaa ympäri Suomea.

Pyhän hiihtokoulun opettajat Heljä Rahikkala ja Katja Heikkinen ovat olleet mukana tapahtuman järjestämisessä sen ensimmäisestä päivästä lähtien. Heidän mukaansa tavoite on edelleen sama: järjestää matalan kynnyksen tapahtuma, jossa keskitytään ryhmädynamiikkaan, opiskellaan vuoristotaitoja, sekä olosuhteiden salliessa etsitään parhaita puuterilaskuja, joita alue tarjoaa.

Pyhä soveltuu hyvin vapaalaskuitapahtuman järjestämiseen, sillä se sijaitsee aivan kansallispuiston vieressä, jossa on helposti saavutettavia jyrkkiä laskuja sekä metsäreittejä. Virallisessa rinnekartassa on 14 rinnettä ja yhdeksän hissiä. Yläasema sijaitsee reilussa 500 metrissä ja korkeuseroa laskulle kertyy parhaimmillaan 280 metriä.

Pyhän vahvuus ei olekaan rinteiden, hissien tai korkeuseron määrässä - se on profiilissa: parhaat rinteet ovat loistavia kokeneille carving-laskijoille ja vapaalaskumaasto on jyrkkää ja paikoin kallioiden reunustamaa. Randonnee-retki kansallispuistoon laajentaa laskumaastoa myös läheisille tuntureille.

ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Osallistujat on jaettu kolmeen eri ryhmään edellisen illan hiihtokokemuksen mukaan ja ensimmäinen päivä alkaa nimenhuudolla Hotelli Pyhätunturin Colorado -baarissa. Ryhmäjakojen jälkeen liityn edistyneiden ryhmään, joka saa tänään oppia vuoristotaitoja legendaariselta suomalaiselta vapaalaskijalta Arto "Ape" Majavalta ja lumilautailija Miikka Hastilta.

Puoli tuntia myöhemmin seisomme jyrkänteen päällä aivan Sinisen rinteen alkupäässä. Kirpeä pakkanen yhdessä puuskittaisen lumisateen kanssa tekevät olosuhteista sopivan äärimmäiset Arton oppitunnille jäähakun käytöstä jyrkissä laskuissa.

Koska Arto on laskenut mm. Alaskan Denalilta ja osallistunut Verbier Extreme -kilpailuun, hänen vinkkinsä jyrkän laskuun tulevat kokemuksesta.

*Ape neuvoo miten jääraudat kiinnitetään, taustalla jääkiipeilijät käyttävät omiaan Tajukankaan seinällä.*

Katson kuinka naiset laskeutuvat lumimyrskyyn yksi kerrallaan, sauvat toisessa kädessä, jäähakku toisessa. Yllättäen ensimmäinen kaatuminen tapahtuu sinisessä rinteessä matkalla takaisin hissille, kun 34-vuotiaan helsinkiläinen Mari Havolan Marker Kingpin-side aukeaa yllättäen. Hän nousee nauraen ylös ja sanoo ansainneensa kaatumisellaan luultavasti värikkään pannumyssyn, jonka hjänen ystävänsä toivat mukanansa palkinnoksi sille, joka kaatuu ensimmäisenä tapahtuman aikana.

Seuraavalla oppitunnilla löydämme itsemme Tajukankaan jääkiipeilyseinän alapuolelta ja
Saunakurusta, joka on osa Pyhän kuuluisaa vapaalaskualuetta. Kun Arto ja Miikka ovat auttaneet leiriläisiä laittamaan kiipeilyvaljaat päälle, otamme suunnan ylöspäin kohti pelottavan näköisiä kallioita, jotka tuovat mieleen amerikkalaisista laskuleffoista tutuksi tulleen Squaw Valleyn hiihtokeskuksessa sijaitsevan Palisades-alueen.

Kun olemme päässeet puoliväliin matkalla kohti yläpuolella olevaa Saunakurua, Hast kiinnittää ensimmäisen leiriläisen köyteen ja neuvoo häntä kiipeämään sekä lunta että kiveä sisältävän reitin jäähakkua ja jäärautoja apuna käyttäen, kun taas Arto pitää köyttä tiukalla huipulla.

Mari Havola on ensimmäisten joukossa, ja hän selviää alaosasta helposti, mutta joutuu tekemään töitä löytääkseen pitoa jäähakuille reitin yläosassa. Kun katson hänen kiipeämistään, on vaikea uskoa, että sama reitti on myös "salainen" laskureitti.

Laskeutumisen jälkeen Havela on innoissaan ja toivoo voivansa käyttää juuri oppimiaan vuorikiipeilytaitoja hyväkseen tulevaisuudessa: "Olen käynyt vastaavia kursseja aiemminkin, koska olen kiinnostunut tekemään pitkiä, ehkä Alppien halki kulkevia hiihtovaelluksia." Kun viimeinenkin osallistuja on laskeutunut alas, kello on jo neljä, ja kaikki alkavat palella improvisoiduista kuntoilurutiineista huolimatta. Meitä paikallisessa afterski -baarissa odottavat kuuma kaakao ja kuohuviini on tervetullut näky.

TOINEN PÄIVÄ

Lauantaiaamu tuo mukanaan hyviä ja huonoja uutisia: yöllinen sähkökatko on rikkonut nopean tuolihissin, mutta toisaalta yhä jatkuva runsas lumisade on kerännyt kyynärän verran uutta lunta metsiin. Nopean ryhmäkuvan jälkeen hyppään bussiin, joka vie meidät pohjoisrinteisiin. Päivä alkaa rinteessä tapahtuvalla laskutekniikkaharjoittelulla, jonka toteuttavat Rahikkala ja entinen maailmancup-laskija Merle Soppela.

Okei, tehtäiskö me rinteessä teknistä harjoittelua vai mentäiskö laskettelemaan puuteria?

Parin lenkin jälkeen Rahikkala ehdottaa ryhmälle painopisteen vaihtamista runsaan
tuoreen puuterilumen vuoksi. Ei ole yllättävää, että kaikki tuntuvat hyväksyvän muutoksen, ja pian löydämme itsemme hiihtämässä oikealle ytimekkäästi nimetyltä Pohjoisrinne 2 -rinteeltä, kohti Aittakurun off-piste -aluetta.

Ohitamme pitkän jyrkännealueen, jossa järjestetään vuosittaiset Suomen vapaalaskumestaruuskilpailut, ja sukellamme sen sijaan laskijan vasemmalla puolella olevaia puita kohti. Seuratessani osallistujien piirtävän jälkensä tuoreeseen lumeen rytmikkäin käännöksin ja laskun jälkeistä naurua, sekä kasvoillaan olevia virneitä, olen entistäkin vakuuttuneempi puuterilumen laskemisen tuomasta lapsenomaisesta euforian tunteesta, joka pitäisi suoda mahdollisimman monille.

Soppela näyttää ryhmälle, miten tuoreesta puuterista nautitaan

KOLMAS PÄIVÄ

Kolmantena viimeisenä päivänä seuraan Katja Heikkistä ja Marja Kumpuniemeä, jotka johtavat aloittelijoiden ryhmän hiihtoretkelle kansallispuistoon ja Karhunjuomalammen erämaakämpälle. Suurin osa ei ole koskaan aikaisemmin ollut hiihtovaelluksella, joten Heikkinen ja Kumpuniemi opastavat miten nousukarvat kiinnitetään ja irroitetaan, sekä miten siteet ja split-lauta aktivoidaan vaellusasentoon.

Uutta lunta on niin paljon, että suksista irtautuminen tarkoittaa lähes vyötärön syvyiseen lumeen uppoamista. Tunnelma on sekoitus ensimmäisen hiihtovaelluksen synnyttämää innostusta ja riemua, sekä ympäröivän kansallispuiston täydellistä hiljaisuutta ja rauhaa.

NELJÄS PÄIVÄ

Maanantaiaamuna suurin osa osallistujista on jo lähtenyt Pyhältä, mutta minä olen valinnut paluumatkalleni yöjunan, mikä antaa minulle yhden ylimääräisen hiihtopäivän. Päivän hiihtokaverini on Jani Laukkarinen, 41-vuotias fysioterapeutti Savitaipaleelta. Huolimatta kotikaupunkinsa ja Pyhän välisestä lähes 900 kilometrin etäisyydestä freeride-harrastaja ehti hiihtää täällä viime kauden aikana kymmenen kertaa, välillä yksin ja välillä vaimonsa ja kahden poikansa kanssa.

Janin esitteli minulle pari päivää aiemmin Janne Mukkala, jonka kanssa olen laskenut Pyhällä siitä lähtien, kun opiskelimme matkailualaa Kemijärvellä 90-luvun lopulla. Pari vuotta sitten Janne osti täältä talon morsiamensa Heljä Rahikkalan, yhden MimmiFreek´Endin järjestäjistä, kanssa, ja muutti Pyhälle pysyvästi. Yhteisö on pieni, varsinkin sesongin ulkopuolella, ja ihmiset, jotka asuvat täällä tai jotka Jani tavoin laskevat täällä usein, tutustuvat lopulta toisiinsa.

Auringonpaisteesta ja tuoreesta puuterilumesta innostuneena päätämme suunnata suoraan Pohjoisrinteiden vieressä sijaitsevaan Aittakuruun.
Suuntaamme kolmesta hevosenkengän muotoisesta seinämästä keskimmäiseen ja löydämme paikoitellen polviin asti ulottuvaa kevyttä puuterilunta.
.

Kun olemme laskeneet alas amfiteatterille asti, joka kesäisin toimii Pyhä Unplugged -konsertin esiintyjien epätavallisena näyttämönä, heitämme sukset olalle ja kiipeämme pois kurun pohjalta. Vaikka keli ei ole huono, ovat vallitsevat tuulet puhaltaneet lumet Aittakurun muualle, joten päätämme tutustua kurun toiselta puolelta löytyvään maastoon.

Aittakurun tavoin myös Saunakuru koostuu useista toisiinsa yhteydessä olevista kulhomaisista laskualueista. Saunakurun laskut ovat hyvin lyhyitä ja käännöksiä ei välttämättä montaa kerry. Paikallisille Saunakuru on aina merkinnytkin ehkä enemmän hyppyjä kurun yläosan reunoilta, ja se on myös meidän tavoitteenamme tänään.

Löydettyämme sopivan hyppypaikan valitsemme omat linjamme. Jani laskee ensimmäisenä, tekee pari käännöstä ja hyppää sitten tyylipuhtaasti pieneltä kielekkäältä alas kurun pohjalle. Valitsen noin 4 metrin pudotuksen, jossa on melkein täydellinen jyrkkä puuterintäyteinen alastulo, mutta osun laskeutuessa piilossa olevaan kiveen ja päädyn sen seurauksena tekemään kuperkeikat loppuun.

Jyrkkää ja syvää - Laukkarinen Saunakurussa.

Hyppyjen jälkeen meidän on kiivettävä kurun pohjalta ylös, ennen kuin voimme laskeutua seuraavan kulhomaisen jyrkänteen alas. Lasken ensimmäisenä ja seuraan pohjalta kuinka Jani tekee pari täydellistä puuterikäännöstä taustalla avautuvaa aakeaa tunturimaisemaa vasten. Nopean kiipeämisen jälkeen seisomme paikassa, jossa Arto oli köysimiehenä ylös kiipeäville MimmiFreek´End osallistujille. Paikka on perinteisesti ollut myös lähtöpiste "salaiselle" laskureitille, joka vie alhaalla olevalle Tajukankaalle.

Seisomme aivan jääputouksen yläreunan vieressä - kauemmas laskijan oikealle puolelle meneminen merkitsisi 10 metrin pudotusta Tajukankaalle. Teen varovaisia käännöksiä paikassa, joka on vain hieman suksiani leveämpi, ja hyppään pakollisen loikan pieneltä kielekkeeltä alapuolella olevalle tasanteelle.

Käännyn katsomaan laskureittiä ja näen Janin seisovan jyrkänteen huipulla. Hän löytää lumikinoksen laskijan oikealta puolelta, pudottautuu alas sitä kohti ja tekee sen jälkeen nopean käännöksen, ja suuntaa suoraan kohti paikkaa, jossa seison. Tästä eteenpäin reittion enemmän selviytymistä kuin laskemista, mutta lopulta onnistumme navigoimaan Tajukankaalle puiden oksien ja kivien muodastaman labyrintin läpi.

Onko alastulo hyvä? Laukkarinen navigoimassa alas kallioilta Tajukankaan jääputouksen vieressä.

Viimeisellä laskullamme ylitämme Saunakurun yläosan ja oikolaskemme vasemmalle kohti aluetta, jonka hienovarainen nimi paikallisten keskuudessa on Perse. Se koostuu kallioiden ja kielekkeiden toistensa päälle kasautuneista jättimäisistä kumpareista.

Olosuhteiden osuessa kohdilleen, kuten tänään, Perse tarjoaa erinomaisia ilmatäyteisiä puuterilaskuja. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaikka useimmat pudotukset ovat vain 1-2 metriä korkeita, myös isompia löytyy - ja osa tasaisella alastulolla, joten vauhti kannattaa pitää kontrollissa ja järki päässä.

Oikolaskemme laskijan vasemmalle puolelle alueelle, jossa maasto on aavistuksen loivempaa, mikä mahdollistaa helpomman laskun aikana tapahtuvan reitin valinnan. Jani kääntää sukset alamäkeen ja katson kuinka hän yhdistää sujuvat käännökset hyppyihin ja ponnahtaa ylös pienten pudotusten jälkeen.

Valitsen laskijan oikealle suuntaavan reitin ja pompin puuterikentän läpi ja lopuksi pudottaudun pari metriä kielekkeeltä Tajukankaan huoltotielle. Sujuttelemme takaisin hiihtokeskuksen 6-paikkaiselle nopealle tuolihissille ja laskemme vielä useita kierroksia, päätyen lopulta aina hieman eri kohtaan tässä noin 100 metrin levyisessä puuterisokkelikossa. Täydellinen lopetus toiminnan täyteiselle Pyhän viikonlopulle.

Hyvä fiilis voittaa huonon sään MimmiFreek´Endissä.

PYHÄ: SKANDINAVIAN ENSIMMÄINEN HIILINEUTRAALI HIIHTOKESKUS.

Pyhä on saanut vapaalaskun lisäksi mainetta myös ympäristöohjelmastaan: vuonna 2017 hiihtokeskuksesta tuli Skandinavian ensimmäinen hiilineutraali hiihtokeskus. Pyhä käyttää tällä hetkellä vesivoimaa sähköntuotantoon ja lämmityksessä puuhakkeella toimivaa kaukolämpölaitosta.

Hiihtokeskus kompensoi myös rinteiden hoidon aiheuttamat hiilidioksidipäästöt: CO2-jalanjälkeä vastaava summa (Käytössä on laskuri, joka ilmoittaa CO2-päästöjen kompensoimiseksi vaaditun summan) lahjoitetaan WWF:n tukemiin uusiutuvan energian hankkeisiin.

Pyhän ympäristöohjelman vuonna 2008 aloittaneen Jusu Toivosen mukaan yksi ensimmäisistä askeleista oli ryhtyä käyttämään 100-prosenttisesti uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Sen jälkeen hiihtokeskus liittyi EU:n energiatehokkuussopimukseen, jonka myötä energian kokonaiskulutusta vähennettiin.

Tämä hissi ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Pyhä on Skandinavian ensimmäinen hiilineutraali hiihtokeskus.

Toivonen sanoo, että se sai hiihtokeskuksen analysoimaan energiankulutustaan, kuinka paljon energiaa kului esimerkiksi lumentekoon ja rinteiden hoitoon. Tämä johti esimerkiksi ekologisempaan tapaan ajaa lumikissoja; esimerkiksi moottorin tyhjäkäynnin vähentämiseen.

Yksi keino vähentää lumenteon energiankulutusta oli lumiaitojen parempi käyttö, jota Pyhä tutki yhdessä Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa.
Toivonen on tyytyväinen tuloksiin: "olemme kehittäneet lumiaitoja paljon viimeisen viiden vuoden aikana ja nyt pystymme keräämään niiden avulla paljon lunta aina kun sataa lunta ja tuulee".

Toivosen mielestä ilmaston lämpeneminen on jo nyt vaikeuttanut Lapin ilmaston ennustamista: "Tammikuun alussa voi olla yhtäkkiä +5C ja sadetta ja seuraavalla viikolla -30C." Toivonen uskoo, että ilmaston lämpeneminen on jo vaikeuttanut ilmaston ennustamista Lapissa. Hänen mielestään hiihtokeskuksilla pitäisi olla moraalinen vastuu
ekologisuudesta. "Elämme lumesta ja talvesta, joten minusta olisi hyvin outoa, jos käyttäsimme hiilivoimaa", hän lisää.

Lisää tietoa Mimmi Freek´End -tapahtumasta täältä

Paikallinen hiihtokoulu tarjoaa opastettuja retkiä kansallispuistoon.

Pyhän takamaasto-opas, jokasisältää vapaalaskukartan.

Tytöt haluavat vain pitää hauskaa ja laskea puuteria Pyhän Mimmi Freek´Endissä

GONDOLI, PYÖRÄ JA APOSTOLINKYYTI