Miten VÄKI syntyi

Työskentelin kymmenen vuotta ulkoilun oppaana, ja elämäntapani on aina ollut tiiviisti yhteydessä ulkoiluun ja luontoon. Ja kuten monet muutkin suomalaiset, jaan myös kansakuntamme laajalle levinneen kahvi-innostuksen.

Kuten jokainen ulkoilun harrastaja tietää, jonkin ajan kuluttua kaappi täyttyy tuotteista, joita käyttää harvoin. Erilaisia kokoja ja muotoja olevia mukeja, kuppeja ja lautasia, kattiloita, kahvinkeittimiä – mitä vain.

Kun olin kalastus- tai vaellusretkellä, minulla oli mukana retkimuki; matkoilla minulla oli toinen kuppi mukana, ja kaupungissa käytin uudelleenkäytettävää kahvimukia, kun ostin kahvia mukaan työmatkoilla.

Etsin aina sitä yhtä kahvimukia, joka sopisi kaikkiin tilanteisiin – sellaista, joka toimisi yhtä hyvin Lapin retkikuntaleirillä kuin Tokiossakin, kun haet kahvia suosikkibaristaltasi, tai matkoilla näiden kahden paikan välillä.

Ihannetapauksessa mukia voisi käyttää myös oman kahvin tai teen valmistamiseen: ulkona, kotona tai toimistossa. Kestävä tuotanto oli toinen asia, joka oli toivelistallani.

En löytänyt markkinoilta yhtään tuotetta, joka olisi vastannut tuota kuvausta, joten perustin KOTA²:n.

Tavoitteemme oli yksinkertainen: halusimme luoda innovatiivisia, monikäyttöisiä tuotteita, jotka sopivat juuri sinun elämäntyyliisi. Saimme inspiraatiota pohjoismaisista juuristamme ja luonnosta, mutta myös nykykulttuurista ympäri maailmaa. Tuloksena syntyi ensimmäinen tuotteemme, VÄKI-monikäyttöinen kahvikuppi.

Pitkä versio, eli miten päädyin tähän

Kun olin noin viisivuotias, perheeni muutti Helsingin seudulta pieneen kaupunkiin nimeltä Rovaniemi, joka sijaitsi aivan napapiirillä Lapissa. Setäni kiusasi minua jatkuvasti tämän sijainnin vuoksi, sillä hän sanoi, että se oli niin sanotun susirajan väärällä puolella, vihjaten, että kyseessä saattoi olla paikka, johon sivistys ei ollut vielä ulottunut.

Lopulta rakensimme talon vasta löydettyyn asuinalueeseen, joka sijaitsi keskellä soista boreaalista metsää, aivan järven rannalla. Järvi oli aiemmin yhteydessä Kemijokeen, jota pidetään yhtenä Euroopan parhaista lohijoista, ennen kuin se otettiin käyttöön maan sähköntuotantoon. Paikallinen laskettelurinne sijaitsi 20 minuutin ajomatkan päässä.

Naapurusto näytti olevan täynnä ikäisiäni lapsia, ja kesäpäivät muistuttivat Huckleberry Finnin seikkailuja: veitsenheittoa, haukien kalastusta, piiloleikkiä pimeässä metsässä taskulamppujen valossa, puiden välistä hiipimistä läheisen metsämuseon ohi, jossa oli vanhanaikaisia kahden miehen sahoja ja moottorikelkkoja, sekä lauttojen rakentamista ja niillä purjehtimista järvellä myrskyisällä säällä.

Emme silti olleet eristyksissä – olimmehan kuitenkin 1980-luvulla. Koska alue oli aivan uusi, olimme Suomen ensimmäisiä, jotka pääsivät nauttimaan kaapelitelevisiosta. Se oli MTV-aikakauden alku: loputon valikoima musiikkivideoita, rockia, poppia ja muotia.

Kun rullalautailu tuli muotiin, lainasin ystävältäni laudan ja yritin oppia muutamia temppuja paikallisen ruokakaupan parkkipaikalla – ainoalla sopivalla päällystetyllä alueella useiden mailien säteellä. Se ei jäänyt harrastuksekseni, mutta Dick Barrymoren hiihtoklipit, jotka nauhoitin VHS-kasetille, herättivät minussa tutumpia tunteita. Off-piste-hiihto ja hyppyjen kokeileminen paikallisella hiihtokeskuksella nousivat suosikiksi.

Kalastuksen ja hiihtämisen lisäksi osallistuin myös paikalliseen partiotoimintaan, mikä oli myös todella hauskaa. Talvisin meidän piti vaeltaa useita kilometrejä pimeässä, lumisessa metsässä, jossa ainoana valona olivat taskulamput, vain päästäksemme siihen pieneen, selvästi homeiseen hirsimökkiin, jota käytimme viikonloppuretkillämme.

Joskus lämpötila oli -20 °C, ja puuhellan tulta piti pitää yllä melko pitkään, ennen kuin mökki lämpeni. Hauskinta noilla retkillä – huonojen vitsien nauramisen lisäksi – oli syödä mukaan pakattua ruokaa. Mikään ei voita tonnikalasäilykettä ruisleivällä ja sveitsiläistä juustoa, jonka jälkeen syödään suklaalevy.

Kun olimme saaneet hieman kokemusta – olimme silloin kai 12-vuotiaita, minä ja ystäväni – rakensimme lumiluolan eräällä partioretkellä ja päätimme viettää siellä yön kahdestaan. Olimme lukeneet ohjeet sen rakentamisesta eräästä suomalaisesta ulkoilulehdestä.

Käytimme kuusenoksia eristeenä ohuiden patjojemme ja ei-ihan-parhaiden makuupussiemme alla, mutta lämpötila oli -20 °C ja tuuli puhalsi kovaa, joten jouduimme hiipimään takaisin mökkiin keskellä yötä. Sytytimme kuitenkin ensin tulen käyttäen pihkapuuta – muistan, kuinka se paloi niin kauniisti jopa siinä kovassa tuulessa.

Kun olin 15-vuotias, muutimme perheeni kanssa takaisin Etelä-Suomeen. Päätin, että olin liian vanha partiotoimintaan, mutta jatkoin hiihtämistä ja aloin harrastaa maastopyöräilyä. Lukion jälkeen matkustin ja hiihtelin Alpeilla, joten kun tuli aika päättää, mitä ja missä opiskelen, valitsin matkailualan ja Lapin.

Työskentelin kymmenen vuotta itsenäisenä seikkailuoppaana ja vietin kaksi kautta moottorikelkkaoppaana Lapissa. Olen sytyttänyt tulen itse veistämilläni höyhenpuikoilla ja keittänyt cowboy-kahvia avotulella lukemattomia kertoja.

Yksi ikimuistoisimmista kokemuksista oli Lapissa, kun lämpötila oli -30 °C, oli pilkkopimeää ja taivaalla tanssivat neonvihreät revontulet. Odotin ranskalaisen moottorikelkkailijaryhmän saapumista järven niemelle, jossa minun piti toivottaa heidät tervetulleiksi avotulella juuri keitetyllä kuumalla cowboy-kahvilla.

Kun istuin hiljaa takan ääressä, siemailin kahvia ja ihailin revontulia, kuulin yhtäkkiä kaukaa moottorien jyrinää, jota seurasi valonsäteet, jotka pyyhkäisivät vastarannalla ja ylittivät lopulta järven.

Myöhemmin kokeilin, sopisiko moderni toimistotyö minulle. Se oli aivan erilainen maailma: markkinointi, myynti, markkinatutkimus. En kuitenkaan koskaan unohtanut juuriani, vaan jatkoin satunnaisia seikkailuoppaiden keikkoja ja työskentelin kymmenen vuotta freelance-toimittajana. Kirjoitin pääasiassa hiihtolehtiin, ja artikkeleitani julkaistiin useissa eurooppalaisissa sekä pohjoisamerikkalaisissa lehdissä.

Työskenneltyäni ulkoilualalla vientimyynnin ja markkinoinnin, markkinatutkimuksen, tarinankerronnan sekä tuotekehityksen parissa kävi selväksi, että tarinan seuraavassa luvussa yhdistäisin kaikki nämä osa-alueet sekä elinikäisen intohimoni ulkoiluun ja ulkoilulajeihin. Näin KOTA² sai alkunsa.

Epilogi

Sen sijaan, että olisimme tilanneet samat mukit ja juomalasit kiinalaiselta tehtaalta kuin kaikki muutkin ja painaneet niihin logomme ja kauden värit, päätimme kehittää oman, ainutlaatuisen tuotteen. Tiimimme koostuu ihmisistä, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet ulkoilu- tai ulkoilulajien parissa: ulkoiluopas, hiihtovalokuvaaja ja hiihto-opas.

Halusimme tuotteen, joka olisi tarpeeksi kevyt kannettavaksi Everestille, tarpeeksi monikäyttöinen, jotta kahvinkeittimen voisi jättää kotiin ja säästää tilaa reppussa, ja jota voisi käyttää myös kaupungissa sekä matkoilla näiden kahden paikan välillä. Tuotteen, jossa ei olisi turhia kikkailuja eikä mautonta ulkonäköä, vaan joka edustaisi toiminnallista minimalismia ja skandinaavista muotoilua sekä olisi valmistettu Suomessa.

Kehitysprosessi ei ollut helppo: tuotteen viimeistely kesti kolme vuotta, ja jouduimme ottamaan huomioon biomateriaaleja koskevan muuttuvan EU-lainsäädännön sekä modulaarisen rakenteen, kierteiden ja lähes kiehuvan veden mukaisen käyttötarkoituksen asettamat mekaaniset haasteet. Testasimme tuotteen eri versioita kenttäolosuhteissa kahden vuoden ajan – Lapin vuorenhuipuilta Tokioon, kotikaupungistamme Helsingistä ja läheisestä Nuuksion kansallispuistosta Alpeille – talvesta kesään.

Lopulta onnistuimme, ja voimme nyt ylpeänä todeta, että VÄKI toimii juuri niin kuin olimme suunnitelleet.

Toivomme, että nautit VÄKI-laitteen käytöstä yhtä paljon kuin me, minne seikkailusi sinut sitten vievätkin!

Jaakko Järvensivu

KOTA²:n perustaja