GONDOLI, PYÖRÄ JA APOSTOLINKYYTI

Miten ei kannata suunnitella yhteistä maastopyöräretkeä lajin vasta aloittaneen puolisonsa kanssa.

 Teksti ja kuvat: Jaakko Järvensivu

Lähestyessämme Kreuzkogel-vuoren huippua 2000 metrin korkeudessa harmaat pilvet sulautuivat saumattomasti sumuksi ympärillämme, mikä rajoitti näkyvyyden noin sataan metriin. Aamun postikorttimaiset aurinkoiset alppimaisemat näyttivät nyt vain kaukaiselta muistolta.

Työnsimme vuokrapyöriämme metri kerrallaan läpimärissä vaatteissa, lihakset päivän polkemisesta hapoilla. Näköpiirissä ei näkynyt ketään, ja vaikutti siltä, että muut vaeltajat ja maastopyöräilijät olivat suunnitelleet päiväretkensä paremmin kuin me, ja palanneet takaisin Gasteinin laaksoon ennen myrskyn saapumista.

Maastopyöräily - niin hauska laji. 

Näin tyttöystäväni Lauran ilmeestä, että hän ei ollut kovinkaan iloinen siitä, että reissu ei ollut sujunut aivan matkasuunnitelmani mukaisesti.  Hän myös antoi minun kuulla siitä - ääneen ja selväsanaisesti. Hänen mukaansa tämä olisi viimeinen "tämäntyylinen matka" kanssani - tämä ei kuulemma ollut lomaa, vaan selviytymistä.

Yritin parhaani mukaan vakuuttaa hänelle, että tämä olisi hieno kokemus, jota voisimme jälkeenpäin muistella yhdessä, mutta samalla olin huolissani siitä, ehtisimmekö palauttaa vuokraamamme pyörät ennen pyöräliikkeen sulkemisaikaa. Tiesin, että meillä oli vielä 1000 korkeuserometriä alamäkeä jäljellä, ennen kuin olisimme jälleen Dorfgasteinin kylässä.

LÄHTÖKOHTA

Olimme saapuneet Badgasteiniin, Gasteinin laakson tunnetuimpaan hiihtokeskukseen junalla Salzburgista pari päivää aiemmin. Olimme viettäneet rentouttavaa vaelluslomaa, tutustuneet paikalliseen polkuverkostoon ja nauttineet alueen kuuluisista kylpylöistä. 

Lukiessani viattomasti paikallista sanomalehteä kahvilan terassilla, vieressäni lautasellinenKaiserschmarnnia, huomasin artikkelin läheisessä Grossarlin kylässä avattavasta uudesta flow trail -reitistä. Rentouttava patikointiloma oli tietysti kiva, mutta maastopyöräilijänä minua kiehtoi heti ajatus hissiavusteisesta alamäkipyöräilystä. 

Aamulla kaikki näytti vielä ruusuiselta. 

Oli vain yksi ongelma: flow trail oli naapurilaaksossa, eikä laaksojen välillä ollut julkista liikennettä. Tutkiessani alueen karttaa tulin vakuuttuneeksi siitä, että voisimme tehdä matkan vuokrapyörillä jaFulseckin gondolilla.

Suunnitelmana oli vuokrata pari jäykkäperäistä pyörää Dorfgasteinissa, nousta gondolilla ylös Kreuzkogel-vuorelle, laskea pyörillä 1000 korkeuserometriä Grossarliin, vuokrata täysjousitettu pyörä, ajaa pari kierrosta flow trail-radalla, palauttaa täysjousitettu pyörä, vaihtaa jäykkäperäiseen pyörään ja kiivetä 700 korkeuserometriä ylös flow trailin  huippuasemalta Kreuzkogel-vuoren huipulle, laskea vielä 1000 korkeuserometriä alas kotilaaksoon ja palauttaa vuokrapyörät Dorfgasteiniin. Siis hei, mikä voisi mennä pieleen?

Myönnän nyt, että suunnitelmani oli lähtökohtaisestikin melko hutera, mutta se vaikutti myös todelliselta seikkailulta, mahdollisuudelta kokea jotain, joka voisi piirtyä mieliiimme ja pysyä siellä vielä pitkään sen jälkeen, kun maitohappo oli kadonnut reisilihaksistamme.

GONDOLI

Varhain seuraavana aamuna Dorfgasteinin kylä näytti Sound Of Music -leffan uusintakuvauksia odottavalta lavasteelta. Läheinen gondoliasema oli kuitenkin juuri avautumassa, ja nappasimme vuokrapyörämme sen vieressä olevasta pyöräliikkeestä ja astuimme yhteen teräsvaijerin avulla ylös vuorelle nostettavista metallikapseleista. 

Kaikki kyytiin - hauskanpito alkakoon. 

Eteemme aurinkoiselta Kreuzkogel-vuoren huipulta avautuva Alppipanoraama kohotti mielialaamme ja valmistauduimme ensimmäiseen pyöräilyetappiimme. Tarkistin nopeasti reittimme kartalta, ja aloitimme laskun kohti Grossarlia.

Se oli niin kivaa, kun Alppivuorelta alas pyöräily auringonpaisteella voi olla. Matkan varrella pysähdyimme pittoreskiin Gehwolfalm-nimiseen majataloon ja joimme kuumat kaakaot maukkaiden Topfenstrudelien kera . Jos olisimme pysähtyneet tänne ja kääntyneet takaisin, olisi meillä luultavasti ollut täydellinen päivä vuorella - mutta minulla oli muita suunnitelmia. Niinpä jatkoimme laskua ja pian maisema muuttui puuttomista vaellusreiteistä hiekkateiksi, jotka kiemurtelivat korkeiden kuusimetsien läpi. 

Vihreät laitumet, söpöt lehmät ja helppoja polkuja - mikä voisi mennä pieleen?

Vauhtipelon takia Laura puristi koko ajan jarrukahvoja, mikä pudotti matkavauhtimme huomattavasti ja asettamastani aikataulusta tuli vieläkin haastavampi. 

Kun on harrastanut jotain lajia 30 vuotta, on vaikeaa asettua aloittelijan asemaan. Minulle mahdollisuus pyöräillä 1000 korkeuserometriä vuorelta alas oli vähintäänkin innostava , mutta Lauralle taas pelottava: mahdollinen katastrofihan saattoi odottaa jokaisen kulman takana.

POLKUPYÖRÄ

Lopulta saavuimme Grossarliin, jossa sovimme, että Laura viettäisi aikaa tutustuen kylään, ja minä puolestani ajaisin muutaman kierroksen flow-radalla. Vuokrattuani täysjousitetun pyörän ja full face-kypärän suuntasin gondoliin ja olin pian uuden flow-radan lähtöviivalla. 

Alun jälkeen polku jyrkkeni nopeasti ja ensimmäiset mutkat olivat yllättävän tiukkoja, mutta pian reitti saapui metsään ja loiveni, mikä toi flow:n flow-radalle.  Kun pääsin lopulta alppiniittyosuudelle, loiveni reitti  vielä entisestään ja muuttui pump track-tyyliseksi, jossa oli mukavia uskalluksen sekä renkaiden pidon testaamiseen soveltuvia kaarteita.

Alamäki alkaa ihan seuraavan nyppylän takaa. 

Ajo oli hauskaa, mutta aikatauluni oli tiukka, joten parin lisäkierroksen jälkeen, minun täytyi suunnata Grossarliin palauttamaan alamäkipyörä, tapaamaan Laura, sekä aloittamaan nousu takaisin kohti Gasteinin laaksoa.

APOSTOLIN KYYTI

Olimme jo nousseet noin 700 uuvuttavaa korkeuserometriä  ja työnsimme nyt pyöriämme ylöspäin kävellen. Tein parhaani vakuuttaakseni Lauralle, että Kreuzkogelin huippu avautuisi edessämme hetkenä minä hyvänsä.

Totta puhuen olin jo itsekin aika poikki päivän aktiviteeteista. Saadakseni lisäenergiaa popsin hieman suklaata ja pähkinöitä, ja viimeisenä keinona heitin suuhuni lusikallisen kuivaa matchajauhetta - se ei ainakaan voinut pahentaa tilannetta.

Katso kulta, tuolla on hieno traktori. 

Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen saavuimme lopulta vuoren autiolle kallioiselle huipulle, joka oli pilvien ja sumun peitossa. Sade oli kastellut kaikki vaatteemme, ja olimme molemmat väsyneitä ja alakuloisia. Tiesin kuitenkin, ettei meillä ollut aikaa hukattavaksi ja että turvallisinta oli laskeutua alas vuorelta mahdollisimman nopeasti.

Sen lisäksi, että olimme puhki, aloimme palella läpimärissä varusteissamme. Mieleeni hiipi ajatus, että edessämme oleva lasku tulisi olemaan henkisesti pidempi kuin kartassa olevat 1000 korkeuserometriä.

VIIMEINEN LASKU 

Matkalla alaspäin maisemat olivat aavemaiset, sillä kaikki oli sumun peitossa, eikä missään näkynyt sieluakaan, ellei satunnaisia laiduntavia lehmiä tai hevosia lasketa sellaisiksi. Olimme väsyneitä ja laskimme huonossa näkyvyydessä polulla, jolla emme olleet koskaan ennen ajaneet. Niinpä käännyimme väärään suuntaan parissa risteyksessä, jonka jälkeen meidän oli keskityttävä uudelleen löytääkseemme reitin kartalta.  

Kun olimme suunnistaneet läpi loputtomilta tuntuneiden serpentiininiteiden ja mutkien, vaihtui tien pinta sorasta asfalttiin ja ajoimme alppi-idylliä huokuvan piparkakkutalokylän läpi. 

Täytyy... pysyä... keskittyneenä... hei, onpa iso lehmä!

Lopulta talutimme vuokrapyörät pyöräliikkeen eteen. Sulkemisaika oli jo ohi, joten olimme vähintäänkin iloisia nähdessämme oven olevan yhä auki. Liikkeen omistaja näytti jakavan tämän tunteen nähdessään meidät, sillä hän kertoi, että oli jo ajatellut soittaavansa paikalliseen pelastuspalveluun. 

Kiitimme häntä kärsivällisyydestä ja suuntasimme bussiasemalle. Odottaessamme bussia paikallisessa ravintolassa, tilasimme kuumat kaakaot rommilla. Märissä pyöräilyvaatteissamme erotuimme illalliselle tälläytyneistä perheistä kuin ryysyläiset linnan juhlilla. 

Juotuani kuuman rommijuomani loppuun, tunsin kiheltelevää pistelyä, kun ruumiinlämpöni palautui hitaasti normaaliksi. Huolimatta siitä, että Laura oli hetki sitten ollut aidosti vihainen minulle, vaikutti hän nyt, jos ei onnelliselta, niin ainakin sovinnaiselta. Lupasin hänelle, että ottaisimme loppuloman ajan rauhallisesti, ja että seuraava pyöräretkemme olisi huomattavasti leppoisampi. 

Yhteinen ponnistelumme oli koetellut sekä kestävyyttämme että parisuhdettamme, mutta se oli myös antanut meille hauskoja ja kauniita hetkiä, sekä aidon seikkailun tunteen. Mielestäni juuri nämä ovat syitä, miksi alun perin aloitamme, ja yleensä myös jatkamme,  maastopyöräilyn kaltaisten ulkoilmaurheilulajien harrastamista.